| Avoinna arkisin klo 9-17

Hiihtolomalaisen muistilista

14-02-2017

Muista nämä ennen lomalle lähtöä:

 

Tarkista ovet ja ikkunat.

Raolleen jäänyt ikkuna on omiaan houkuttelemaan kotiin kutsumattomia vieraita, ja pakkasilla ulkoa puhaltava viima viilentää myös sisätilat nopeasti niin kylmiksi, että lomalta palatessa edessä voikin olla kunnon talonlämmitysurakka. Muista siis tarkistaa, että kaikki tuuletusikkunat ovat kunnolla suljettuina. Tarkista myös autotallin ja muiden piharakennusten ovet.

Muista vielä tarkistaa lähtiessäsi, että ulko-ovi loksahtaa varmasti takalukkoon. Myös erilliset lisälukot ja älylukkojärjestelmät tuovat turvaa asumiseen.

Jätä koti asutun näköiseksi.

Jotta koti näyttäisi loman aikanakin asutulta, pyydä ystävää tai naapuria käymään säännöllisesti asunnolla hakemassa postit ja tarkistamassa, että kotona on kaikki kunnossa. Näin talviaikana pihankin olisi hyvä näyttää siltä, että talossa on väkeä paikalla: kolaamaton piha ja koskematon lumipeite ulko-oven edustalla kielivät ohikulkijoille takuuvarmasti, ettei asunnossa ole ketään kotona. Siksi kannattaa pyytää kotivahtia tekemään hieman lumitöitä tai vähintään jättämään hieman enemmän jälkiä lumeen. Myös ajastimella toimivat valaisimet ja pihan liiketunnistimet saavat kodin näyttämään asutulta ja pitävät vorot loitolla.

Täsmävinkki! Jos kodissasi on perinteinen mekaaninen lukitussysteemi, niin muista, että kynnysmatto tai terassin kukkaruukku eivät ole hyviä säilytyspaikkoja kodin vara-avaimelle. Jos joku on tulossa katsomaan kotiasi poissaolosi aikana, luovuta vara-avain mieluummin suoraan hänen käteensä jo hyvissä ajoin ennen lähtöä.

Sulje hanat ja sammuta kodin laitteet.

Tulipalot tai vesivahingot tuntuvat helposti kaukaisilta asioilta, mutta silti niitä tapahtuu suomalaisissa kotitalouksissa vuosittain useita tuhansia. Varmistaaksesi kodin paloturvallisuuden kannattaa kodinelektroniikka ja muut laitteet irrottaa pistokkeistaan ennen lomalle lähtöä. Laitteiden sammuttaminen vähentää samalla turhaa sähkönkulutusta. Muista myös sulkea astianpesukoneen ja pyykkikoneen vesihanat poissaolosi ajaksi.

Täsmävinkki! Onhan palovaroittimesi varmasti kunnossa ja pattereissa riittää virtaa? Palovaroitin on pieni ja edullinen apuri ja jokaisen kodin välttämätön varuste. Muista, että vain toimivasta palovaroittimesta on hyötyä tositilanteessa.

Tarkista kotivakuutus.

Ennen pidempää lomaa on hyvä hetki tarkistaa, että kotivakuutus on varmasti vielä voimassa ja sopimus on päivitetty nykyisen kodin tarpeisiin sopivaksi. Esimerkiksi omakotitalossa kotivakuutuksen tulee kattaa sekä rakennuksen että irtaimiston mahdolliset vahingot, kun taas kerros- tai rivitalossa riittää pelkästään irtaimistovakuutus. Tarkemmat tiedot vakuutuksista näet oman kotivakuutuksesi vakuutusehdoista.

 

Huoletonta lomaa!

Aurea LKV

Jaa kirjoitus eteenpäin