Joulu tulee kotiin – inspiraatiota talviseen sisustukseen, osa 2

Viime viikolla kirjoitimme talvisesta sisustuksesta ja kodin valmistautumisesta jouluun. Tällä viikolla jatketaan samalla teemalla, onhan joulu jo aivan nurkan takana. Ihanaa joulunodotusta!

Länsirannantien kohteen ikkuna, josta näkymä ruokailutilaan ulkoa kuvattuna

Joulusauna on perinteitä täynnä

Yksi rakastetuimmista joulunajan perinteistä on tietysti joulusauna. Suomalaisten tapa saunoa jouluisin ulottuu pitkälle historiaan, ja ennen joulua sauna on ollut tapana kuurata lattiasta kattoon maittavien löylyjen takaamiseksi. Hämärän joulusaunan tunnelmassa onkin jotain taianomaista vielä tänäkin päivänä.

Sauna riittää monelle jo itsessään joulutunnelman takaajaksi, mutta halutessasi voit myös koristaa saunaa juhlaan sopivaksi. Pellavakankaiset laudeliinat ja tyynyt tuovat perinteistä tunnelmaa saunaan, ja tuikkujen tai kynttilöiden iloinen liekki valaisee tilan kauniisti. Saunaan tai pesutiloihin tuodut katajan- tai kuusenoksat levittävät ympärilleen ihanaa, jouluista tuoksua ja näyttävät kauniilta maljakossa, pienessä sinkkisangossa tai vaikkapa vanhassa kiulussa. Jouluinen löylytuoksu ja suloisen pehmeät pyyhkeet kruunaavat jouluaaton tunnelman.

Joulusauna on perinteitä täynnä.
Kynttilät ja tekstiilit tuovat joulusaunaan tunnelmaa. https://www.aurealkv.fi/ostamassa/kohde/TA5286/
Joulusisustus
Tämän kodin sauna on kuin luotu tunnelmallista joulusaunomista varten. https://www.aurealkv.fi/ostamassa/kohde/TA5239/

Koristeita moneen makuun

Kaupoissa myytävien joulukoristeiden kirjo on varsin suuri, ja itse askartelemalla voit luoda lisää monenlaisia kekseliäitä koristeita. Luonnosta voit kerätä esimerkiksi maahan pudonneita oksia ja käpyjä tai poimia metsästä rauhoittamattomia kasveja. Sammaleita ja jäkälää voit kerätä omalta maalta tai maanomistajan luvalla.

Luonnon lisäksi myös keittiön kaapista voit löytää monenlaisia hauskoja koristemateriaaleja. Käyttämällä jouluiseen asetelmaan esimerkiksi kanelitankoja, appelsiineja tai omenoita tuot kotiin samalla kertaa tuoksua ja tunnelmaa. Myös esimerkiksi piparit sopivat herkuttelun lisäksi monenlaiseen joulukoristeluun.

Jouluasetelma voi syntyä myös tuoreista aineksista.

Asetelmien lisäksi joulutunnelmaa kotiin tuovat vuodesta toiseen perinteiset koristeet, kuten himmelit, ovikranssit, olkipukit ja paperiset tähdet. Perinteisen värisiä koristeita kaihtava voi silti innostua esimerkiksi tyylikkään mustista olkipukeista.  Yksi viime vuosina trendikkääksi noussut joulun koriste on hauska pieni huonekuusi, joka sopii myös pelkistetymmän sisustuksen ystävälle ja tuo iloa kotiin ympäri vuoden.

Olkipukki on perinteinen joulukoriste.
Perinteiset koristeet käyvät myös moderniin sisustukseen.
Himmeli on kaunis sisustuselementti.
Moderni himmeli sopii sisustukseen myös muulloin kuin jouluna. https://www.aurealkv.fi/ostamassa/kohde/TA5224/

Lokoisaa oleilua välipäivinä

Vaikka joulu menee usein liian nopeasti ohi, on vielä joulun jälkeenkin onneksi aikaa nauttia viipyilevän rauhallisesta tunnelmasta. Joulun välipäivät ovat kuin luotuja kotoiluun ja rentoon oleiluun yhdessä läheisten kanssa. Nauti takkatulen lämmöstä, maistele jouluksi saatuja konvehteja tai järjestä vaikka perheen kesken lautapeliturnaus. Kuinka ihanaa olla kotona!

Takkahuone on täynnä tunnelmaa.
Tässä kauniissa takkahuoneessa kelpaa nauttia olostaan.  https://www.aurealkv.fi/ostamassa/kohde/TA5118/
Vapaa-ajan asunnon talvitunnelmaa.
Vapaa-ajan asunnon ikkunasta avautuva järvimaisema rauhoittaa. https://www.aurealkv.fi/ostamassa/kohde/TA5258/

Lue artikkelin ensimmäinen osa tästä.

 

Aurea LKV