| Avoinna arkisin klo 9-17

Ajankohtaiset ideat terassille ja parvekkeelle

13-06-2017

Millainen terassi, sellaiset kalusteet

Ennen pihakalusteostoksille lähtöä kannattaa terassilla suorittaa hieman taustatutkimusta. Suunnittelu helpottuu huomattavasti, kun otat avuksi mittanauhan ja sommittelet aluksi erilaisia kalustevaihtoehtoja vaikkapa paperille. Muista jättää suunnitelmiin myös tarpeeksi tyhjää tilaa terassilla liikkumista ja kulkemista varten.

Ideat terassille
Keveiden kalusteiden ansiosta terassilla on myös tarpeeksi liikkumatilaa. https://www.aurealkv.fi/ostamassa/kohde/TA5730/

Terassin tai parvekkeen koko voi vaikuttaa paitsi kalusteiden kokoon, myös niiden lukumäärään ja tyyliin. Jos tilaa on enemmän, mahtuu tilaan luonnollisesti useampia kalusteita, mutta esimerkiksi pienemmälle parvekkeelle kannattaa pyrkiä valitsemaan ainoastaan muutama kaluste, jotka sopivat kaikkein parhaiten omia käyttötarkoituksia varten. Haluatko terassin tai parvekkeen olevan ennen kaikkea paikka, jossa viettää nautinnollisen kesäisiä kahvitteluhetkiä vai onko sinulle tärkeämpää, että tilasta löytyy mahdollisuus lokoisaan oleskeluun ja lepäämiseen? Mieti, mikä on sinulle kaikkein mieluisinta kesäpuuhaa ja panosta sen mukaan esimerkiksi tyylikkääseen pöytä- ja tuolisettiin tai unelmien sohvanurkkaukseen.

Ideat parvekkeelle
Soma pikkupöytä ja merenrantanäkymä tarjoavat loistavat puitteet kahvitteluun. https://www.aurealkv.fi/ostamassa/kohde/TA5620/

Terassin kalustemateriaalit

Parvekkeen ja terassin kalusteissa löytyy materiaaleja moneen lähtöön. Materiaaleja valitessa kannattaa seurata paitsi omia mieltymyksiä, myös kalusteiden käyttöolosuhteita. Lasitetussa ja suojaisassa tilassa kalusteiden säänkestävyydellä ei ole samanlaista merkitystä kuin avonaisella parvekkeella, jossa kalusteet voivat joutua niin sateen kuin paahtavan auringonkin armoille. Tarvittaessa lasitetulle terassille tai parvekkeelle voi asennuttaa lasien kanssa yhteensopivat auringonsuojaverhot, jotka suojaavat porottavalta auringolta ja tarjoavat samalla tyylikästä näkösuojaa.

Osa kalusteista vaatii kauniina pysyäkseen säännöllistä huoltoa, kun taas jotkut materiaalit, kuten metalli, polyrottinki ja artwood, ovat huolettomia ja kestävät monenlaisia olosuhteita. Myös muovi on jälleen viime vuosina kasvattanut runsaasti suosiotaan ulkokalusteissa, ja tyylikkäitä muovikalusteita löytyykin nykyään moneen makuun.

Ideat parvekkeelle
Suojaisalle terassille sopivat herkemmätkin kalusteet. Kuva: https://www.aurealkv.fi/ostamassa/kohde/TA5778/
Ideat terassille
Kuva: https://www.aurealkv.fi/ostamassa/kohde/TA5651/

Tyyli on vapaa, mutta yhtenäinen

Parvekkeen tai terassin sisustuksessa voi jatkaa kodin yhtenäistä sisustuslinjaa, jolloin ulkotilat toimivat luonnollisena jatkona kodin sisätiloille. Toisaalta ulkotiloissa voi myös hullutella ja kokeilla sellaisia sisustusratkaisuja, jotka eivät istu sisätiloihin. Viileän vaalean kodin vastapainoksi terassi voikin olla tyyliltään runsas ja värikäs kesähuone, jossa kierrätysratkaisut ja värikkäät tekstiilit ovat sulassa sovussa.

Ideat kuistille
Ulkotilojen sisustuksessa voi hyödyntää rohkeasti värejä. 

Tyylikäs ilme parvekkeelle tai terassille syntyy, kun otat suunnittelun pohjaksi jonkin tietyn teeman ja valitset kalusteet ja muut sisustustarvikkeet tämän teeman pohjalta. Miellyttääkö silmääsi esimerkiksi raikkaan välimerellinen tyyli, romanttisen sievä ja perinteinen huvilatyyli tai kenties värikäs ja rento sisustus, joka vie ajatukset suoraan Thaimaan paratiisisaarten lämpöön? Pidä suosikkiteemasi mielessä sisustusostoksilla, niin sisustus säilyy yhtenäisenä.

Kuva: https://www.aurealkv.fi/ostamassa/kohde/TA5785/
Kuva: https://www.aurealkv.fi/ostamassa/kohde/TA5785/

Ulkotilojen vihersisustus

Kesäkukat ovat perinteinen keino tuoda parvekkeelle ja terassille viihtyisyyttä. Jos perinteiset petuniat eivät houkuttele, voi terassille tuoda myös rohkeasti erilaisia viherkasveja tai vaikkapa pieniä koristepensaita tai -puita. Myös pihakasveiksi mielletyt perennat voivat hyvin viihtyä suuressa ruukussa parvekkeella tai terassilla.

Mielenkiintoisen yhdistelmän saat, kun ryhmittelet kasveja useampaan kerrokseen. Tuo ulos esimerkiksi muutama matalalla kasvava perenna, kiipeileviä köynnöskasveja ja rönsyileviä amppelikukkia ja sommittele kasvit lähekkäin. Monet kodin viherkasvit viihtyvät kesäisin mainiosti myös ulkona, ja esimerkiksi traakkipuut, peikonlehti ja muut perinteiset kodin viherkasvit ovat trendikäs lisä myös parvekkeen ja terassin sisustukseen.

ideat parvekkeelle
Kodin viherkasvit voi mainiosti tuoda kesäksi ulos, kunhan sää sallii.

 

Lue lisää:

Lisää tilaa! Viisi vinkkiä pienen asunnon sisustamiseen

Vinkit kodin säilytykseen, osa 1

Jaa kirjoitus eteenpäin