| Avoinna arkisin klo 9-17

Digitalisaatio, kaupungistuminen – kiinteistönvälityksen megatrendit näkyvät myös Oulun seudulla

21-06-2020

Digitalisaatio siirtää kiinteistönvälityksen palveluja verkkoon

Digitaaliset palvelut ovat olleet merkittävässä roolissa kiinteistönvälityksessä jo edeltävinä vuosina, mutta koronavirustilanne on entisestään tehostanut trendin kehitystä. Tarve digitaalisille palveluille on kasvanut. 

 

Muuttoliike suuntaa kohti suuria kaupunkeja

Maalta kaupunkiin muuttaminen on ollut pitkäaikainen trendi. Voimakkaimmin kasvavat pääkaupunkiseutu, Tampere sekä Turku. Myös muut suuret kaupungit, kuten Oulu, kasvavat, mutta maltillisemmalla tahdilla. Suurissa kaupungeissa houkuttelevat työ- ja opiskelupaikat, palvelut sekä liikenneyhteydet.

 

Jos asunnon ostamista tarkastellaan sijoituksen näkökulmasta, niin olisi kannattavinta ostaa kohde näistä kehittyvistä kaupungeista, sillä korkea kysyntä lupaa yleensä korkeampia myyntihintoja. Muuttotappiosta kärsivillä paikkakunnilla kohteiden myyntivoitto on yleensä pienempi kuin muuttovoittoisilla kunnilla.

 

Jos olet ostamassa kotia, niin paikkakuntaa ei useimmiten valita myyntivoitto kiikareissa, vaan elämäntilanteen pohjalta. Työ- tai opiskelupaikka, tarve maiseman muutokselle tai tarpeiden muuttuminen ovat syitä muutolle. 

 

Ilmastonmuutos puhuttaa myös asuntomarkkinoilla

Ilmaston lämpeneminen on maailmanlaajuisesti huolestuttava ongelma, joka ulottuu myös kiinteistönvälitykseen. Ostajat ovat entistä tietoisempia esimerkiksi rakennuksen energialuokituksesta, sillä hyvä energialuokitus merkitsee ekologisuuden lisäksi kustannustehokkuutta. Lämmityskustannukset voivat olla hyvinkin merkittävät talvipakkasilla, joten energiatodistus on yksi tärkeimpiä asiakirjoja, joita tarkastella asuntokauppojen yhteydessä. 

 

Tarpeet erilaistuvat

Yksinasumisesta on tullut suosittua, joten yksiöiden kysyntä on kasvanut rajusti erityisesti opiskelupaikkakunnilla. Suurin kysyntä yksiöillä on nuorten keskuudessa opiskelupaikkakunnilla.

 

Yhä useampi arvostaa sitä, että palvelut on tuotu lähelle. Nykyään monissa taloyhtiöissä on tarjolla esimerkiksi yhteiskäyttöisiä autoja.

 

Miten Aurea LKV pysyy aallonharjalla?

Esittelemme kohteet alueen tärkeimmissä printtimedioissa ja useissa digitaalisissa kanavissa. Teemme kodistasi huippuluokan 3D-virtuaaliesittelyn, joka täydentää digikanavissa valokuvia upeasti. Valokuvauksesta vastaavat omat, ammattitaitoiset valokuvaajamme.

 

Meillä on käytössä digitaalinen asiakaspalautejärjestelmä, helppo ja nopea tapa antaa palautetta onnistumisestamme. Keräämme palautteen asunnon kauttamme myynneiltä ja ostaneilta. Olemme kiitollisia kaikesta palautteesta, sillä tavoitteenamme on aina pyrkiä vielä parempaan.

[contact-form-7 id=”428″ title=”Yhteydenotto”]

Jaa kirjoitus eteenpäin