| Avoinna arkisin klo 9-17

Milloin on hyvä aika myydä asunto?

18-05-2020

Sesonki lyhentää myyntiaikoja

Perinteisesti kevät ja alkukesä ovat parhaita aikoja ostaa asunto, sillä myyntiajat ovat lyhyemmät kysynnän johdosta. Erityisesti vapaa-ajan asunnot sekä mökit ovat nyt suuressa kysynnässä, sillä ihmisillä on ollut enemmän aikaa keskittyä kotiin, kun harrastukset ovat jäässä. Syksyllä myyntiajat ovat keskimäärin hiukan pidemmät, kuin keväällä ja kesällä. 

 

Myyntiaikaan vaikuttavat lisäksi esimerkiksi sijainti sekä myyntihinta. Lue vinkkejä myyntiajan nopeuttamiseen.  

 

Markkinoiden vaikutus?

Markkinoiden suhdannevaihtelu ei useinkaan vaikuta suuntaan tai toiseen asunnonvaihtoon, sillä vaikka taantuma madaltaisi myyntihintaa, niin saadaan se usein takaisin ostettaessa asunto samalta alueelta, myös hieman edullisempaan hintaan kuin tavallisessa markkinatilanteessa.

 

Ensiasunnon ostajat hyötyvät taantumasta, sillä se jarruttaa asuntojen hintojen kasvua. Nykyiset ennätysmatalat korot tekevät omistusasumisesta kannattavaa.

 

Myyntikuvat kannattaa ajoittaa hyvään säähän

Myyntikuvat ovat tärkeässä roolissa asuntoa myytäessä, sillä ne luovat mahdolliselle ostajalle ensivaikutelman. Asuntokaupoissa tunne on usein merkittävässä roolissa, eikä räntäsade tai kaamos tuo välttämättä asunnosta sen parhaita puolia esiin. Luonnonvalo tekee ulko- ja sisäkuvista edustavammat, mikä voi olla ratkaiseva tekijä kiinnostuksen herättämisessä.

 

Jos tiedät laittavasi talon myyntiin syksyllä tai talvella, kannattaa myyntikuvat ottaa jo kesällä. Siinä tapauksessa, että olet liian myöhään liikkeellä, ei huolta! Ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä taitaa kuvaamisen säässä kuin säässä.

 

Harkitsetko asuntosi myymistä?

Kiinteistönvälittäjä tekee maksuttoman arviokäynnin ennen myyntiprosessin aloittamista, mikä antaa paremman kuvan hinta-arvioon vaikuttavista tekijöistä. Asunnon hinta-arviota varten tarvitsemme tiedot myytävän kohteen asuntotyypistä, valmistumisvuodesta, pinta-alasta sekä tarkan katuosoitteen, joiden perusteella voimme selvittää kiinteistönvälittäjien tilastoista lähialueen vastaavien asuntojen toteutuneet myyntihinnat ja tämänhetkisen tarjonnan.

 

Asuntokaupassa tehokas välittäjä on myyjälle ehdoton valttikortti, sillä ammattitaitoinen välittäjä osaa määritellä kohteellesi perustellun hinta-arvion sekä markkinoida kohdettasi oikeissa kanavissa oikeille ostajaehdokkaille. Pyydä asuntosi myyntiarviota täältä!

Jaa kirjoitus eteenpäin