| Avoinna arkisin klo 9-17

Saunan sisustus – uusi ilme kodin sydämeen!

13-12-2018

Pidä sauna puhtaana!

Ensimmäinen askel viihtyisän saunan saamiseksi on pitää sauna puhtaana. Sauna tulisi pestä muutaman kerran vuodessa kunnolla. Monen mielestä on esimerkiksi tärkeä pestä sauna perusteellisesti ennen joulua ja juhannusta.

Saunan pesuun käytetään mietoa pesuainetta. Esimerkiksi perinteiset Mäntysuopa ja Tolu käyvät hyvin saunan pesuun. Saunan pesuun on myös erikseen siihen tarkoitettuja pesuaineita. Pesuvälineiksi on lauteille hyvä hankkia laudeharja ja lattialle saumaharja.

Muista kuivattaa ja tuulettaa sauna aina käytön jälkeen hyvin ja laittaa myös saunassa olevat esineet, esim. löylykiulu ja -kauha kuivumaan. Näin pidät saunasi kunnossa ja raikkaana.

 

Saunan sisustus
Saunan puupintoja piristää erilaiset sävyt!

Uusi väri saunan pinnoille?

Saunaan saa isonkin muutoksen, ilman koko saunan remonttia, värjäämällä seinäpaneelit ja halutessaan myös lauteet. Värjäys myös peittää vanhojen pintojen kuluneisuutta.

Trendikkäitä ovat esimerkiksi tummat pinnat saunoissa. Apua oikeanlaisen värin valintaan saat maalikaupan myyjältä. Itse saunan pintoja värjätessä kannattaa kokeilla väriä ensin johonkin huomaamattomaan paikkaan. Näin näet lopputuloksen ja voit hieman harjoitella värin levitystä.

Ison muutoksen saat aikaan myös vaihtamalla saunan vanhan ja mahdollisesti kuluneen oven uuteen. Standardikokoinen ovi on helppo vaihtaa. Moderni ilme syntyy lasiovella. Lasiovia löytyy monissa sävyissä, esimerkiksi harmaissa ja ruskeissa sävyissä, perinteisen kirkkaan lisäksi.

Saunan sisustus – kiuas vaihtoon?

Kiuas on saunan löylyjen avain, mutta se voi olla myös sisustuselementti. Saunan kiuastyyppi valitaan käyttötarpeen ja saunan koon mukaan, mutta ota saunan sisustus huomioon valitessasi mallia. Monille ainoa oikea vaihtoehto on puulämmitteinen kiuas, mutta sähkökiukaillakin saa hyvät löylyt.

Pilarikiuas tai vuolukivikiuas toimivat kauniina sisustuselementteinä saunassa. Pilarikiukaat, joissa suuri määrä kiviä on ladottu pilariksi metalliverkon sisään, ovat olleet viime vuosien ajan suosittuja. Sekä pilari- että vuolukivikiukaita kiitellään usein myös pehmeistä löylyistä.

Lapsiperheelle hyvä vaihtoehto voi olla lauteisiin integroitava kiuas, jonka pintalämpötila on matala. Näin kiuas on turvallinen. Integroitava kiuas on myös huomaamaton. Paljon saunova perhe voi haluta panostaa heti valmiiseen kiukaaseen. Kiuas on valmis, kun sen kansi nostetaan ylös.

 

Saunan sisustus

 

Saunan sisustus – tunnelmavalaistus on tärkeä

Saunan sisustuksessa valaistuksella on valtava merkitys. Kesällä luonnonvalo usein riittää, mutta etenkin talvella on saunan valaistuksella suuri merkitys. Saunaan halutaan hämärä, tunnelmallinen valaistus.

Saunan valaistuksessa käytetään eniten epäsuoraa valoa. Usein valo sijoitetaan lauteiden alle, mutta valonlähteitä voi olla myös seinillä. Valoilla voidaan kauniisti korostaa esimerkiksi saunan seinäpintoja.

Saunan valaisussa käytetään usein kuituvaloja, jotka kestävät hyvin kuumuutta. Saunaa voi valaista myös kynttilöillä. Paksusta lasista tehdyt tuikkulyhdyt sopivasti sijoitettuna ovat turvallisia saunassa.

 

Saunan sisustus
Perinteinen kiulu ja vihta sopivat myös modernin tummaan saunaan!

Saunan sisustus – tekstiilit ja pienesineet

Saunan sisustus pitää sisällään myös monia pieniä käyttöesineitä. Löylykiulu ja -kauha ovat saunan välttämättömyyksiä. Kiuluja on markkinoilla paljon erilaisia, joten valintaan on hyvä käyttää harkintaa. Kiuluna voi käyttää myös mitä tahansa sopivan kokoista astiaa, vaikka se ei olisi löylykiuluksi suunniteltu!

Laudeliinat ovat hyödyllisiä ja auttavat pitämään saunan puhtaana. Erilaisilla tekstiileillä voi tuoda persoonallisuutta ja muutosta saunan sisustukseen helposti. Laudeliinoja voi vaikka vaihdella vuodenaikojen mukaan ja nyt on hyvä aika hankkia tai ottaa esiin jouluiset laudeliinat. Muista laudeliinoja hankkiessa, että tekstiili tulee olemaan kovalla kulutuksella, koska se tulee pestä usein. Esimerkiksi laadukas pellava on hyvä materiaali saunan laudeliinoille. Muista kauniit ja laadukkaat tekstiilit myös pesuhuoneen puolella!

Saunan viihtyvyyttä voi lisätä irtonaisilla selkänojilla tai päänalusilla. Erilaisia puisia nojia ja alusia on saatavilla ja halutessasi voit käyttää saunassa myös tyynyä.

Muista hankkia saunaan myös persoonallinen lämpömittari. Jos haluat tuoksua saunaan voit käyttää tuoksulyhtyjä tai vaihtoehtoisesti kuivaa kesäaikaan sopivia luonnonyrttejä saunaan. Sauna vihta tuo tietysti myös oman tuoksunsa saunaan!

Hyviä löylyjä!

Lue lisää:

Sauna on kodin sielu

Aurealkv.fi

Jaa kirjoitus eteenpäin