| Avoinna arkisin klo 9-17

Käsitteet haltuun: Asuntokauppa ja verotus

05-12-2017

”Kahden vuoden sääntö” asunnon myynnissä

Asunnon myymisessä myyjän kannattaa pitää mielessään niin sanottu kahden vuoden sääntö. Asunnon luovutuksesta saatu myyntivoitto on verovapaata tuloa siinä tapauksessa, että myynnin kohteena oleva rakennus tai huoneisto on ollut verovelvollisen omistuksessa vähintään kaksi vuotta ennen luovutusta, ja sitä on käytetty vakituisena omana tai perheen asuntona vähintään kahden vuoden ajan. Toisin sanoen asunnon myyntivoitosta ei pääsääntöisesti tarvitse maksaa veroa, jos:

  • Olet omistanut asunnon vähintään kaksi vuotta
  • Sinä ja/tai perheenjäsenesi (puoliso, alaikäiset lapset) olette asuneet omistamassasi asunnossa vakituisesti vähintään kaksi vuotta yhtäjaksoisesti ennen myyntihetkeä.

Asumisaika määritellään pääsääntöisesti sen perusteella, milloin muutosta on tehty ilmoitus väestörekisteriin. Jos kahden vuoden määräaika ei täyty tai asunto ei ole ollut omassa vakituisessa käytössä, lasketaan myynnistä saatavat voitot verotettavaksi tuloksi.

Asunnon luovutusvoiton määrä voidaan laskea kahdella eri tavalla. Yleisempää on käyttää tapaa, jossa myyntihinnasta vähennetään ostohinta sekä voiton hankkimisesta myyjälle aiheutuneet menot. Tällaisia menoja ovat esimerkiksi myynnin välityspalkkio sekä myynnin yhteydessä suoritetun kuntotarkastuksen aiheuttamat kulut. Ostohintaan voi lisätä myös asunnon perusparannusmenot omistusajalta.

Toinen mahdollinen tapa luovutusvoiton laskemiseen on käyttää hankintameno-olettamaa, jossa omaisuuden bruttoluovutushinnasta lasketaan kiinteä prosenttivähennys, jonka määrä riippuu paitsi luovutushinnasta, myös omistussuhteen kestosta. Lisätietoa asunnon myynnin verovapaudesta Verohallinnon sivuilla.

Varainsiirtovero ja asunnon ostaminen

Asunnon ostajan kannalta keskeinen vero on asuntokaupan yhteydessä maksettava varainsiirtovero. Varainsiirtoveron maksaa ostaja, ellei muuta ole sovittu. Asunto-osakkeen kaupan yhteydessä maksettava varainsiirtovero on 2 % asunnon hinnasta, ja kiinteistön kohdalla varainsiirtovero on 4 % hinnasta. Varainsiirtovero maksetaan velattomasta hinnasta, joka sisältää kauppahinnan sekä mahdollisen yhtiölainaosuuden.

Jos täytät ensiasunnon ostajan ehdot, ei varainsiirtoveroa silloin tarvitse maksaa.

Varainsiirtoveron maksamisesta löydät lisää tietoa täältä.

Mitä ovat asuntolainan korkovähennykset?

Asuntolainasta maksettavia korkoja on mahdollista vähentää verotuksessa. Asuntolainan korkovähennys onnistuu silloin, kun laina kohdistuu vakituisen asunnon hankkimiseen tai peruskorjaukseen. Vuonna 2017 asuntolainan koroista 45 % on verovähennyskelpoisia.

Sijoitusasunnon hankkimista varten otetun lainan korkoihin puolestaan sovelletaan erilaisia säädöksiä, sillä tällöin kyseessä ei ole varsinainen asuntolaina, vaan tulonhankkimislaina. Muista tarkistaa veroilmoituksesta, että lainan käyttötarkoitus on merkitty oikein.

Lue artikkeleitamme sijoitusasunnon hankinnasta täältä.

 

Lue lisää:

Käsitteet haltuun: Mikä on ostotarjous?

Käsitteet haltuun: Mikä on varainsiirtovero?

Ensiasunnon ostajan muistilista

Kuolinpesä ja asunnon myynti

Jaa kirjoitus eteenpäin