Neljä vinkkiä asuntoesittelyyn valmistautumiseen

Asuntoesittely on tilaisuus, jossa ostajaehdokkaat pääsevät tutustumaan kotisi ominaispiirteisiin kaikkein parhaiten. Esittelyyn kannattaakin valmistautua huolellisesti – onhan asuntonäyttö useimmiten se tilanne, jonka aikana lopullinen päätös ostotarjouksen jättämisestä tehdään. Ennen asuntoesittelyä kannattaa kiinnittää huomiota ainakin näihin asioihin:

Vinkki 1: Älä peittele vikoja

Jokainen asuntoaan myyvä haluaa kotinsa olevan esittelyhetkellä edustavimmillaan. Siisti ja kaunis asunto houkuttelee asunnon ostajia, ja asunnon parhaiden piirteiden esillesaamiseksi ollaan valmiita näkemään hieman vaivaa. Jotkut luottavat mieluiten asuntonsa ehostuksen ammattimaisen stailaajan käsiin.

Asuntoa stailatessa on kuitenkin muistettava, ettei sen tarkoituksena ole peittää tai vähätellä asunnon vikoja. Rehellisyys on asuntokaupan a ja o, ja esittämällä asunnon totuudenmukaisesti myyjä välttyy myös jälkiseuraamuksilta, joita asunnon virheiden piilottaminen voisi tuoda mukanaan.

Vinkki 2: Siivoa tavarat pois näkyvistä

Kenkäröykkiöt tuulikaapissa, sanomalehtikasa eteisen nurkassa ja lasten lelut olohuoneessa – nämä kaikki kannattaa raivata sivummalle siksi aikaa, kun kotiasi esitellään ostajaehdokkaille. Mitä vähemmän henkilökohtaisia tavaroitasi ostaja näkee, sitä helpommin hän voi kuvitella omat tavaransa asuntoon. Ja mitä helpommin ostaja voi kuvitella irtaimistonsa asuntoon, sitä todennäköisemmin hän on myös halukas jättämään ostotarjouksen.

Vinkki 3: Huomaa myös ne kohdat, joihin itse olet tottunut

Koska itse katselet kotiasi päivästä toiseen, käy helposti niin, että silmä tottuu tiettyihin asunnon puutteisiin. Olipa se sitten yläreunastaan repsottava tapetti makuuhuoneessa tai maustekaapin oven löystyneet saranat, saatat itse olla jo niin tottunut epäkohtaan, ettet enää edes huomaa sitä. Esittelyyn valmistautuessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota keittiöön, WC-tiloihin ja kylpyhuoneeseen sekä niiden kalusteisiin – monelle ostajalle juuri näiden tilojen moitteetton kunto on ehdottoman tärkeää.

Yksi hyvä vinkki asuntoesittelyyn valmistautumiseen onkin katsella kotiasi sellaisin silmin, kuin ensi kertaa kotiisi saapuva vieras katselisi. Jos sinusta tuntuu vaikealta asettua ulkopuolisen asemaan, voit aina pyytää vaikka ystävääsi rehelliselle arviokäynnille – hän saattaa huomata sellaisiakin korjauksen paikkoja tai epäkohtia, joihin omat silmäsi ovat jo tottuneet.

Vinkki 4: Mieti valaistusta

Valaistus on tärkeä kodin tunnelman tuoja. Luonnonvalossa värisävyt erottuvat kauniisti ja koti on kutsuvimmillaan. Jotta luonnonvalo pääsee tulvimaan asuntoon, kannattaa ikkunat pitää puhtaana, sillä ikkunalaseihin kerääntyvä lika vaikuttaa yllättävän paljon siihen, miten paljon ikkunalasi suodattaa valoa.

Niissä paikoissa, joihin luonnonvalo ei yllä tai joita muuten haluat korostaa, kannattaa hyödyntää kohdevalaistusta. Epäsuora valaistus on usein silmille ystävällisempi kuin suora, ja eri tasoihin sijoitetut valaisimet jakavat valon kauniisti.

Lisää vinkkejä asuntoesittelyyn valmistautumiseen saat omalta kiinteistönvälittäjältäsi!